Kun syysykuussa vietin viisikymppisiäni, olin lähes vuoden puurtanut psyykeni kanssa(enimmäkseen hyödyttömästi)selvitäkseni hylkäämis/torjumiskokemuksesta, jonka olin kokenut rakkaussuhteessani, mikäli nyt sellaiseksi voi nimittää suhdetta, jossa mies suri aiemmin menetettyä prinsessaa ja katseli jo ahkerasti uusia. Itse asiassa prosessoin kaikkia menneitä suhteitani ja pohdin magnetismia, joka veti minut toistuvasti samankaltaisiin suhteisiin.

Minä en ole prinsessa. Ellen olisi sitä tiennyt itse, se olisi kyllä tullut suhteeni aikana selville monessa yhteydessä. Joskus nuorena olin prinsessa, mutta nyt olin - mikä? Milloin kenenkin miehen hyväksyntää ja rakkautta turhaan tavoitteleva, pinnistelevä ja ponnisteleva nainen. Olin nainen, joka tarvitsevuudessaan antoi  miehelle vallan määritellä itsensä ja hyvinvointinsa asteen jo jokaisen suhteen alkumetreillä.

Kun syntymäpäiväni lähestyivät, ystäväni, joka ne järjesti, kehotti minua toistuvasti ottamaan kuningattaren roolin ja huomasin mielikuvan tekevän minulle hyvää ja olevan tervehdyttävän. Kun juhlissa kohtasin entisen rakastettuni, kohtaaminen oli täynnä keveyttä ja iloa - kipu ja katkeruus oli poissa ja hyväksyin omat menneet valintani syyttämättä häntä tai ketään mistään.

Kun sain juhlakuvat nähtäväkseni, pysähdyin sellaisen kuvan äärelle, jossa syön antaumuksella kermakakkua yrittämättäkään salata sitä, että aiemmin syödyt näkyivät vyötärölläni. En näyttänyt sen enempää prinsessalta kuin kuningattareltakaan. Ja silloin se tuli: satori, hetkellinen valaistuminen, oivallus: minä rakastan tätä naista.

MINÄ rakastan tätä naista ja se riittää. Minuus on tässä oivalluksessa se aikuinen, johon luotan ja turvaan ja joka on oikeassa. Ja tuo minuus sanoo: olet juuri sitä mitä sinun kuuluu olla, hyvä ja riittävä sellaisena kuin olet tässä ja nyt ja minä rakastan sinua nyt ja aina. Et tarvitse mitään määritelmiä, et muilta etkä itseltäsi. Olet täydellinen.

En enää kaipaa prinsessapäiviäni enkä hetken ajan koettuja kuningatarpäiviäni. Tässä rakkaudessa, joka ei mitään vaadi, elän kissanpäiviä.