Sain kivan kommentin kirjoitukseeni "Haa!"siitä, miten äidit voivat teettää lapsillaan yhtä jos toistakin, mitä ei itseä huvita tai mitä ei osaa. Kirjoittaja oli ystävällisesti(tai hyvän itsesuojeluvaistonsa takia)sitä mieltä, että se on aivan oikein. Siltä varalta, että se olisi jonkun mielestä jotenkin väärin, kiirehdin perustelemaan meidän äitien ja kaikkien kasvattajien toimintaa.

Erilaisten töiden teettäminen jälkikasvulla on kasvatuksellisin perustein kasvattajan tehtävä, yksi tärkeimmistä, etten sanoisi. Näin lapset oppivat paitsi yhteisvastuullisuutta, saavat myös tuntumaa siihen, millaista on sitten, kun jalat ovat niin sanotusti oman pöydän alla. Luonnollisesti he näkevät sielunsa silmillä itsensä teettämässä kyseiset työt omilla lapsillaan muistamatta sitä tosiasiaa, että välissä on monta - uskokaa pois, nuoret - piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkäää vuotta, jolloin jälkikasvu ei vielä kyseisiin toimiin kykene. Viisas vanhempi toki tyrkkää kaksivuotiaan nojaamaan lumikolaan vakuuttaen, että tämä on maailman paras lakaisukoneen kuljettaja. Tässä ja nyt.

Tehdessään töitä, askareita ja palveluja lapsi tai nuori pääsee pätemään. Hän on  tärkeä ja merkityksellinen. Hyvän itsetunnon kehittymiselle tämä on tuiki tärkeää. Välttämätöntä. Elintärkeää.

Hyvä perustelu töiden teettämiselle on myös se, että jonkunhan ne on tehtävä. Kotihommia riittää kyllä äidillekin. Ihan epistä, jos yksi joutuu kaiken tekemään. Että ei muuta kuin pentue hommiin.

Nyt kirja kainaloon, äiti untuvapeiton mutkaan ja lapsi kauppaan.