Minä - päivälleen kuukautta Madonnaa nuorempi - kypsä nainen, omistan tämän kirjoitukseni Jennille, joka sai aikaan suorastaan myrskyn vesilasiin tai blogilammikkoon rohkenemalla kyseenalaistaa viisikymppisen viihdeikonin(tai miksi Madonnaa kukin tituleeraakin)kapinallisuuden - näin minä kirjoituksen tärkeimmän  pointin mielsin. Madonna kun tuntuu esiintymisellään vain pönkittävän vanhenevan ja "rupsahtavan" naisen ahdistusta nuoruusajalle tyypillisen kauneuden menettämisestä. Jokainen tolkkupäinen viiskymppinen tajuaa, että Madonnan "ikinuoruuteen" yltää vain harva, ja kerran on koittava päivä, jolloin hänenkin on antauduttava - viimeistään Viikatemiehelle.

Hurjaa, miten vilkkaan keskustelun Jenni sai sytytetyksi yhdellä "bloginpahasella", joka ei mielestäni ollut edes mitenkään provosoiva, vaan täyttä askaa. Harmillista, että niin moni oli kovin huolimattomasti lukenut sen tai vain omaksi ilokseen halunnut ymmärtää sen väärin. Mutta mikäpä siinä: tulipa tuppisormisuomalaistenkin näppäimistölle vähän vipinää. Jess!

Tavoilleni uskollisena sanon, että kaikki ovat oikeassa: joku tykkää äidistä, toinen tyttärestä ja kolmas äidistä, joka leikkii tytärtä. Makuasioista ei voi kiistellä, keskustella kylläkin. No problemo - miksi tehdä siitä sellaista? Käsittääkseni Jenni on samoilla linjoilla kanssani siinä, että ihan sama vaikka viisikymppiset pyllistelisivät ilkosen alastomina kaksivitosiksi naamioituneina missä huvittaa, kunhan siitä ei tule ainoaa vaihtoehtoa maailmassa. Ja että on hiukka surullista, ettei näkyvässä asemassa oleva ihailtu ja kapinallisena tunnettu tähti käytä tilaisuutta KAPINOIDA nuoruutta ja muovista kauneutta palvovaa kulttuuriamme vastaan. Toisin on toiminut esim. Jamie Lee Curtis - Madden ja minun ikätoveri hänkin - joka antaa ikänsä näkyä ilman että on menettänyt naisellisuuttaan. Mielipahkseni Jamie ei ole samanlaisessa asemassa kuin Madonna, niin että voisi vaikuttaa massojen mielipiteisiin ja asenteisiin tai saada edes hetkeksi pysähtymään sen äärelle, missä maailma on menossa ja mikä naisen asema ja valinnan mahdollisuudet siinä ovat. Vaikka mistäpä tiedän, vaikka vaikuttaisikin.

Se, mikä Jennin blogin synnyttämässä keskustelussa pisti silmääni, oli sama kuin niin monissa muissakin keskusteluissa: hakeutuminen musta-valkoasetelmaan. Ehkä se vain on meille ihmisille luontaista, ehkä saamme turvallisuudentunnetta siitä, että muodostamme kaksi rintamaa, hyppäämme poteroihimme ja alamme ampua kovilla. Mutta hei ja haloo nuoret ja vanhat: ei kai kukaan tosissaan ole sitä mieltä, että seksuaalisuus - naisen tai miehen - on jokin joko-tai-juttu, niin että esimerkiksi viisikymppinen nainen voi vain joko ilmentää seksuaalisuuttaan äärimmäisellä tavalla tai olla totaalisesti seksitön?! Kamoon, ette ole tosissanne - ettehän? Kyllähän kyse on valtavan vivahteikkaasta asiasta, jolla on lukuisia eri ilmenemismuotoja. Kiitos ja ylistys!

Itse olen aina sukukypsyyden saavutettuani ollut melkoisen seksuaalinen - vertaamatta itseäni kehenkään, koska en muuta seksuaalisuutta koe kuin omaani - ja erotiikka kiehtoo minua edelleen, vaikkakin takavuosien pahin kiihko onkin alkanut laantua. Minun kokemuksessani eroottisuus on huomattavasti hienovaraisempaa - ja ehkä juuri siksikin kiehtovampaa - kuin se, mitä meille tuutin täydeltä tuputetaan ja jonka itse koen turruttavana. Vähän niin kuin joutuisi juomaan pullollisen 60-prosenttista vodkaa, vaikka pari kolme lasillista laadukasta viiniä antaisi suuremman nautinnon. Eikä tämä suinkaan tarkoita sitä, että oma tapani kokea olisi mielestäni ainoa oikea tapa ja etteikö samalla ihmisellä - kuten minulla - voi olla elämässään erilaisia kausia: umpikänni voi tehdä joskus terää tai tipaton kausi gudaa. Sama pätee myös erotiikkaan: pitkän "kuivan kauden" jälkeen keitaalla olo on minulle tyydyttävävämpää kuin jatkuva ylenpalttinen yltäkylläisyys.

Olen elänyt pitkälti toista kymmentä vuotta ilman parisuhdetta. Näinä vuosina minulla on ollut useita suhteita, joista joitakin itseäni huomattavasti nuorempien miesten kanssa. Joskus olen jopa joutunut pistämään jarrut päälle, kun olen katsonut itseni en vain kypsäksi, vaan peräti ylikypsäksi jolle kulle nuorelle miehelle. Ei niin, etteikö "toyboy" voisi olla ihan hauska ajatus, mutta vakavasti otettava ajatus se ei kuitenkaan minulle ole. Parasta henkistä ja älyllistä yhteyttä ja erotiikkaa(joka sulkee edelliset sisäänsä) olenkin kokenut - yllätys yllätys - ihan omaan ikäluokkaani kuuluvan miehen kanssa, jolle olen ollut ok ilman kauneusleikkauksia, push uppeja ja alipainoisuutta ja jonka kanssa suhde on täysin vapaa ilman mitään velvoitteita ja tulevaisuudenhaaveita.

Nautin tätä nykyä seksuaalisuudestani pakottomasti, levollisesti ja täysin rinnoin(!)ilman, että surisin menyttä nuoruuttani ja vanhenemisen merkkejä. Senkin prosessin olen käynyt läpi ja pidän sitä luonnollisena. Kaikki luopuminen tuottaa surua, jos tunne-elämä on normaalisti kehittynyt. Omalla kohdallani paniikinomainen nuoruudesta kiinni pitämisen yritys(sillä yritykseksihän se väistämättä jääkin) on kuitenkin yhtä luonnotonta kuin olla kokonaan surematta -  yhtä lailla minulle olisi luonnotonta ajatella, että eroottinen ja seksuaalinen elämäni olisi ohi. Itse asiassa olen vapaampi ja onnellisempi seksuaalisuuden suhteen, koska siihen ei liity enää epävarmuutta, pelkoja, pakonomaisuutta eikä yritystä miellyttää ketään omalla kustannuksellani.

Madonnasta minulla herää kysymys - huom. kaikki: toistan, alleviivaan ja lihavoin: KYSYMYS, ei vastaus - voisiko hän olla paitsi pitkän linjan artisti, myös pitkän linjan narsisti? Kun suosio on tullut ainakin osin seksillä ja nuoruudella, siitä ei voi päästää irti? Onko niin, että iän tuomaa kypsyyttä ja viisautta ei yksinkertaisesti ole jaettavaksi? Ikähän on vuosia eikä mitään muuta - viisaus syntyy onnistuneesti työstetyistä kokemuksista. Kuka tietää, onko niitä taustalla, ja jos on, miksi hän ei jaa viisautensa hedelmiä ihailijoidensa kanssa? Tai kuka tietää, mitä on tulossa? Onhan Madonna ennenkin yllättänyt - ehkä hän yllättää nytkin. Nykymeno lienee(en ole asiantuntija) perin yllätyksetöntä ainakin seksin suhteen, mutta joka siitä pitää, niin siitä vain. Maailmaan mahtuu.

Lopuksi tahdon kertoa seksikkäimmästä naisesta, jonka tunnen. Hän on juuri 60 vuotta täyttänyt ystäväni, joka on pieni, pyöreä ja suunnilleen ikäisensä näköinen - vaan ei oloinen, ainakin, jos kuuskymppiset mielletään kalkkeutuneiksi ja paikalleen pysähtyneiksi. Olen nähnyt tällä ystävälläni meikkiä tasan kaksi kertaa: viisi- ja kuusikymppisillä. Jos haluan nauttia miesseurasta, lähden ulos hänen kanssaan. Blondatut barbiet saavat istua rauhassa omissa oloissaan, sillä ystäväni vetää kärpäspaperin tavoin miehet puoleensa. Hän on iloinen, luonnollinen oma itsensä ja täysin sinut ulkoisen(kin)olemuksensa kanssa. Lisäksi hän saa aikaan olon, että muutkin ovat äärimmäisen jees. Epäilen jopa pitkäaikaisen homoystäväni harkitsevan seksuaalisen suuntautuneisuutensa kääntämistä - niin huumaantunut hän on ystäväni erotiikkaa tihkuvasta olemuksesta. Kuinka ystäväni tämän tekee? No, ei kuinkaan - hän vain on - mutta hän on ilmielävä todiste siitä, että seksikkyys on jotain ihan muuta kuin nälkiinnytetty ja rääkätty keho, paksu pakkeli ja paljastavat hepenet. Parhaimmillaan se on sisällä olevaa alkuvoimaa, jota ei voi piilottaa ja jota ei tarvitse keinotekoisesti korostaa.

Oli miten oli, mielestäni voisimme hyväksyä omat ja toistemme mieltymykset ja näkemykset sellaisinaan. Kaikki me voimme pitää tai olla pitämättä mistä hyvänsä, ilman että toisen eriävä näkemys tai kokemus olisi mikään uhka ja ilman, että meidän täytyy lokeroida toisiamme niiden perusteella.

Piis änd lööv ja haleja Jennille <3

 

Päizzy, 50, sexy and free